Uutisia Kansanlähetyspäivien valmisteluista
Kansanlähetyspäivien järjestelyt etenevät aikataulussa Pieksämäellä. Kaupunki on varannut jäähallin, urheiluhallin ja uimahallin tiloja juhlien käyttöön. Myös suuri osa seurakuntien tiloista on juhlaväen käytössä.
Päätoimikunnan puheenjohtaja, kirkkoherra Mika Riikonen toivoo, että kansanlähetyspäivät piristäisivät seurakunnan omaakin toimintaa. Suurille juhlille aremmankin on helppo tulla kun voi sulautua suureen joukkoon. Innostamme seurakuntalaisia juhlien talkootehtäviin. Toivon, että hyvä kokemus vapaaehtoistyöstä tuo seurakuntalaisia pysyvämpäänkin maallikkovastuuseen seurakunnassa, Riikonen pohdiskelee.
Hän iloitsee myös siitä että juhlat tuovat paikkakunnalle tunnettuja Raamattuopettajia, joka osaltaan voi rikastuttaa seurakuntaelämää.
Kansanlähetyspäiviä edeltää ensi kesänäkin erillinen seminaari 5.-6.7.2012, jossa tutkitaan Raamatun henkilöiden rukouksia ja rukousvastauksia teemalla Raamatun rukouksia.
Kansanlähetyspäivien raamattutunneilla pohditaan elämää, kuolemaa, seurakuntaa ja tulevaisuutta Raamatun valossa. Monipuolisessa musiikkitarjonnassa ja kanavatyöskentelyissä pyritään ottamaan huomioon eri ikäiset kuulijat.
Tulukee tok kaik Pieksämmäjele 6.-8.7.29012.
