Varaa majoituksesi

28.5.2019

Kansanlähetyspäivät lähestyvät ja majoitustakin kannattaa jo alkaa pohtia. Kansanlähetyspäivien aikana on monta tapaa majoittua, jos haluaa viipyä koko viikonlopun!

Juhlapaikalla on mahdollisuus majoittua asuntoautoon, asuntovaunuun tai telttaan, jolloin pääsee nauttimaan kesäisestä lähetyskeskuksesta pidempään. Karavaanimatkustajille on tarjolla myös suihkutiloja. Aamulla onkin sitten mukava käydä Puimalassa rukousaamiaisella nauttimassa kahvin ja puuron lisäksi musiikista ja rukouksesta.

Lisätiedot: Juhlakansan majoitus Kansanlähetyspäivillä

Talkoolaisille ilmainen majoitus

Talkoolaisten työpanos on tärkein osa kesäjuhliemme onnistumista. Talkoolaiset pyörittävät kahviloita, siivoavat, valvovat järjestystä, ohjaavat liikennettä sekä toimivat lasten- ja junnuohjelman ohjaajina. Haluamme siksi tarjota talkoolaisille työpanoksesta ruuan, majoituksen sekä talkoopaidan.

Majoituksen saa, kun tekee päivän aikana kuuden tunnin vuoron kahtena tai kolmena päivänä. Talkoisiin voi myös osallistua lyhyemmäksi ajaksi, jolloin voi lunastaa itselleen kahvilipukkeita.

Lisätietoja: Kansanlähetyspäiville talkoisiin 

Share This