Solina-musikaali sunnuntaina Kansanlähetyspäivillä

13.6.2019

Ryhmä Solina-kuorolaisia esiintyy Kansanlähetyspäivillä Suvi Lehtimäen johdolla. He esittävät sunnuntaina 7. heinäkuuta Puuhun ja takaisin -musikaalin.

Puuhun ja takaisin on lintujen maailmaan sijoittuva, mukaansatempaava ja koskettava koko perheen musikaali. Musikaali esitettiin maaliskuulla Seinäjoen kaupunginteatterissa kolme kertaa. Sen kaikki näytökset myytiin loppuun jo kuukausi ennen ensi-iltaa. Nyt musikaali tuodaan Kansanlähetyspäiville. Musikaaliin on vapaa pääsy. Näyttelijöiden lisäksi kuorosta on koottu pieni lauluryhmä, joka vastaa bändin kanssa musikaalin lauluista. Tule katsomaan, mitä tapahtuu, kun joukko lintuja lähtee matkalle maailman suurimmalla risteilyaluksella!

Solina-kuoro on Seinäjoen seurakunnan lapsikuoro johon kuuluu yhteensä noin 200 lasta. Suvi Lehtimäen perustama Solina-kuoro on toiminut vuodesta 2007. Kuoroon kuuluu myös n. 40 nuorta avustajaa, jotka ovat entisiä Solina-kuorolaisia, ja mukana nyt kuoron eri tehtävissä. Alun perin pienestä lauluryhmästä on vuosien varrella kasvanut suorastaan ilmiö. Kuorolta ilmestyi muutama vuosi sitten levy yhdessä Pekka Simojoen kanssa, jonka käsialaa lähes kaikki Solinan laulut ovat. Levyn lisäksi kuoro on toteuttanut erilaisia konsertteja ja musikaaleja. Suomen kirkkomusiikkiliitto valitsi Solinan Vuoden musiikkiryhmäksi 2017.

Puuhun ja takaisin –musikaali on kuoron kolmas musikaaliprojekti. Musikaalissa on mukana lauluja Solinan levyltä. Lisäksi mukana on samojen tekijöiden aivan uusia, varta vasten tätä musikaalia varten tehtyjä kappaleita. Musikaalin lauluista lähes kaikki ovat Pekka Simojoen, Jari Levyn, Jarkko Joupin ja Hanna Kivisalon tekemiä.

Musikaalin on käsikirjoittanut Hanna Kivisalo, ohjaajana toimii Anniina Nieminen, joka myöskin näyttelee musikaalissa. Musikaalin dramaturgina on Matti Halén, ja bändiä johtaa Juho Ylitalo. Solina-kuoroa ja musikaaliprojektia johtaa Suvi Lehtimäki.

Tutustu Kansanlähetyspäivien ohjelmaan täältä.

Kuvia Seinäjoen esityksistä
Solina-kuoro esittää Puuhun ja takaisin -musikaalia Seinäjoella
Kaisla-kyyhky tuo oliivipuun oksan ja saa palkinnon. Kuva: Mika Haapoja

 

Solina-kuoron musikaali Puuhun ja takaisin Seinäjoella
Oona Lamminpää räppää. Kuva: Mika Haapoja
Solina-kuoron musikaali
Kyyhkyperhe Katariina Särkijärvi, Timo Loiva ja Amanda Saarenpää uuden edessä. Kuva: Mika Haapoja

 

Risteilyisäntää esittää Niko Ala-Louko. Kuva: Mika Haapoja

 

Korppiperhettä esittävät Aliina Ilonen, Teemu Viitikko sekä Lilja Kunto. Kuva: Mika Haapoja

 

Risteilyemo ja musikaalin ohjaaja Anniina Nieminen. Kuva: Mika Haapoja

 

Kotkaperhe Miska Viertola, Mico Väyrynen ja Mikail Denizli. Kuva: Mika Haapoja

 

Varpuperhe Sara Hakoniemi, Joona Mustikkamaa ja Rebecca Norolampi. Kuva: Mika Haapoja

 

Solina-kuoron ja musikaaliprojektin johtaja Suvi Lehtimäki. Kuva: Mika Haapoja

Tue Kansanlähetyspäivien valmisteluja

Tue Kansanlähetyspäivien valmisteluja

Kansanlähetyksen kotimaantyö on mahdollista monien kristittyjen vapaaehtoistyön ja taloudellisen tuen kautta.
Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat Kansanlähetyspäivien valmisteluihin. Kertalahjoituksessa suoraan pankkiin tilinumero on FI14 5043 1920 0034 52. Kansanlähetyspäivien viite on 55107. Kiitos tuestasi!

Lahjoita

Share This