Hausjärven kunnan suurin tapahtuma on tänäkin vuonna Kansanlähetyspäivät 5.-7.7.2019 Ryttylässä. Teemana on ”Raamattu rakkaaksi”. Kansanlähetyspäivät kokoavat yhteensä noin 10 000 kävijää. Kunnanjohtaja Pekka Määttänen on tapahtumassa itse paikalla 5.7. tuomassa kunnan tervehdyksen juhlaan. Hän toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi kunnan puolesta myös Kansanlähetyksen kotisivujen kautta:
Tervehdin teitä Jumalan Sanalla, joka on samalla näiden Kansanlähetyspäivien tunnussana: ”Raamattu rakkaaksi” –minä annan teille uuden käskyn: rakastaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toisianne. (Joh. 13:34).
Minulla on ilo olla toista kertaa tuomassa Hausjärven kunnan kesäinen tervehdys näille lähetyspäiville, jotka ovat tärkeä osa Suomen lähetystyötä. Lähetyskeskus on ollut jo 50 vuotta Ryttylässä toimien osana Hausjärveä.
Tänä päivänä Ryttylä on elinvoimainen taajama, jota kehitetään systemaattisesti eteenpäin kunnan toimesta. Tällä hetkellä Ryttylään valmistuu uusi alakoulu vuoden 2020 loppuun mennessä ja uusi asuinalue ”Aurinkoranta” on jo myynnissä aivan lähetysopiston vieressä. Tämä asuinalue mahdollistaa alueen kasvun noin 300 hengellä ja voi myös olla uusi asuinpaikka Kansanlähetysopistolla työskenteleville sisarille ja veljille. Erinomaiset palvelut ja kulkuyhteydet mahdollistavat menestyksesi täällä. Täällä jokaisella on mahdollisuus luoda itselleen loistava tulevaisuus.
Meillä ihmisläheisyys tarkoittaa sitä, että jokaisella kuntalaisella on merkitys, turvallisuus sitä, että meillä on turvallista asua ja elää, luovuus tarkoittaa sitä kehitysmyönteisyyttä ja uutta ajattelua, joka on arkea Hausjärvellä! Hausjärvi on ja haluaa olla kasvava ja aktiivinen kunta, jossa on toimivat palvelut. Me yhdessä teemme Hausjärven.
Pitäkäämme huolta toinen toisistamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin (Hepr. 10:24). Toivotan Jumalan siunausta ja rakkauden täyttämiä Kansanlähetyspäiviä teille kaikille!
Pekka Määttänen
Hausjärven kunnanjohtaja