Ilkka Rytilahti toimii Kansanlähetyksen valtakunnallisena raamattukouluttajana. Vastuualueenaan hänellä on eri Kansanlähetyspiirit sekä seurakunnat ja yhteisönrakentaminen.
Vapaa-ajallaan Rytilahti käy vaeltamassa ja onkin vaeltanut jo yli 40 vuotta. Lapin vaelluksien järjestäminen on myös osa hänen työtään. Vaellusmatkoissa yhdistyy fyysisyys, henkisyys, sosiaalisuus ja hengellisyys. Vaelluksella kehollisen rasituksen aikana on välillä hyvä pysähtyä katsomaan maisemia, hengittämää raikasta ilmaa ja antaa sielun ja mielen levätä. Vaelluksen aikana on raamattuopetuksia ja hartauksia, jotka tukevat osallistujien hengellisyyttä. Lisäksi matkalla syntyy myös usein hyviä keskusteluita ja ihmissuhteita.
Rytilahden opetus Veljiensä kaltainen vie meidät Jumalan salaisuuden äärelle. Kuka on Jeesus ja mitä hän on tehnyt? Tämä salaisuus käsittelee itse elämänlähdettä, joka on ikuinen. Jeesus Kristus on koko Raamatun punainen lanka. Heprealaiskirjeen toinen luku, erityisesti jakeet 16-18, ovat meille annettu avain, jonka avulla pystymme ymmärtämään, kuka Jeesus on. Hän on meidän kaltaisemme, armahtava ja uskollinen. Jeesuksessa juutalainen ympäristö laajenee universaaliksi ja kaikkia koskevaksi ympäristöksi.
Ilkka Rytilahden opetus perjantaina 3.7. klo 18.00 alkavassa tilaisuudessa Veljiensä kaltainen. Ohjelmaa voit seurata Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla.