Pekka Simojoki kertoo olevansa muusikko sattuman oikusta ja Jumalan armosta. Musiikki täyttää niin hänen työaikansa kuin vapaa-aikansakin, mutta lapsuus maalla sekä puutarhurilta ostettu talo ja puutarha Kangasalla ovat innostaneet häntä myös puutarhatöihin. Keikkojen peruunnuttua Simojoen kevät kului risusavottaa tehden. Oksia katkoessa ja raivatessa hän pystyi myös purkamaan turhautuneita ajatuksiaan Jumalalle, toivon lähteelle.
Simojoki soittaa Kansanlähetyspäivillä Sami Aspin kanssa lauluja toivosta. Kansanlähetyspäivien teema ei jätä häntä kylmäksi. Simojoelle toivo tarkoittaa elämän mielekkyyttä ja uskoa, joka toimii arjessa. Usko, joka ei toimi arjessa, on vain teoriaa. Hän uskookin, että epätoivon hetkinä apu tulee usein muiden ihmisten kautta. Hän on kokenut sen myös itse.
Simojoki kokee, että toivo käsitetään maailmassa usein väärin. Toivo tuntuu olevan ikään kuin läpipurtu. Siitä puhutaan ja lauletaan kaikkialla, mutta sanaa toivo käytetään hänen mielestään usein väärässä kontekstissa ja väärästä asiasta. Hänestä todellinen toivo syntyy nimenomaan elämän mielekkyydestä; siitä, että kaikella on täällä tarkoitus ja päämäärä.
Pekka Simojoen ja Sami Aspin konsertti lauantaina 4.7. klo 17.30 tilaisuudessa Lauluja toivosta.
Ohjelmassa on mahdollisuus lähettää rukouspyyntöjä ja rukoilla toisten rukouspyyntöjen puolesta. Rukouspyynnöt näytetään kuvaruudussa konsertin aikana nimettöminä. Voit lähettää rukouspyyntösi ohjelmaan milloin tahansa etukäteen tai ohjelman aikana numeroon 044 447 7872. Ohjelmaa voit seurata Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla.