Mikko Nikula on tehnyt pitkän uran kristillisellä musiikkikentällä. Työkseen hän vetää Raamattuopistolla Musiikkilinjaa, minkä lisäksi hän soittaa MGtH-yhtyeessä. Vapaa-ajallaan Nikula nauttii soittamisen lisäksi puutarhanhoidosta; häntä kiinnostaa erityisesti hyötykasvien, kuten chilien, kasvattaminen. Tänä kesänä valmistuneen talonrakennusurakan aikana hän on oppinut myös uusia taitoja.
-Olen pitänyt itseäni huonona kädentaitajana, mutta nyt taloa rakentaessani olen oppinut tekemään vähän kaikenlaisia timpurin töitä. Se on hienoa! Nikula iloitsee.
Nikula soittaa Sami Aspin kanssa Kansanlähetyspäivillä yhteislauluja ja Aspin ja Nikulan omaa tuotantoa. Hänen ja Aspin musiikkia kuullaan myös Milla Ovaskan ja Johanna Karjalaisen tanssiesityksessä. Houseband soittaa yhteislauluja etäyhteydestä huolimatta, ja Nikula haluaakin rohkaista katsojia kokoontumaan ruutujen ääreen sekä laulamaan mukana.
–Jos ei ole tottunut etäseurakuntayhteyteen, niin tällaisina aikoina todella kannattaa opetella, ettei jää paitsi Sanan kuulemisesta, Nikula toteaa.
–Tiedän, että etäyhteyden kautta voi olla olla hankalaa tai outoa laulaa, kun muut eivät laula ympärillä. Toivon kuitenkin sydämestäni, että laulaisitte mukana, koska yhdessä laulaminen on seurakunnassa mahtavaa. Vaikka etäyhteydessä ei näe tai kuule muita laulamassa, niin voi miettiä kaikkia niitä ihmisiä, jotka on kodoissaan mukana laulamassa, Nikula rohkaisee.
-Olemme yrittäneet valita toivosta kertovia lauluja. Tietysti kristillisissä kappaleissa toivo on hyvin usein läsnä. Toivo on siinä, että meillä on iankaikkinen elämä, ja siinä, että Jumala pitää huolta vaikeuksienkin keskellä, hän toteaa.
Nikulan ja Aspin musiikkia kuullaan lähes kaikissa Kansanlähetyspäivien ohjelmissa. Ohjelmaa voit seurata Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla.