Daniel Koivunen: “Spikeball tuo ihmiset yhteen.” 

22.6.2020

Daniel Koivunen on keväällä valmistunut tradenomi ja tänäkin vuonna Kansanlähetyksen urheilumissiotiimin vetäjä. Kansanlähetyspäivillä hän osallistuu urheilupaneeliin Mirka Suutarin ja Laura Salmisen kanssa. Urheilu ja lähetystyö ovat Koivuselle tärkeitä asioita.  

Kesäkuussa Koivisto perusti ystävänsä kanssa Spikeboys Oy:nYritys lähti liikkeelle koulussa järjestetystä liikeideakilpailusta, josta he saivat yritykselle kehittämisrahaa. Spikeball on joukkuelaji, jossa kaksi kahden hengen joukkuetta syöttelee palloa pyöreän, maassa olevan trampoliinin ympärillä. Pelin tavoite on lyödä pallo trampoliinin kautta niin, ettei vastustaja saa sitä palautettua verkon kautta takaisin. 

Spikeboys Oy:ssä myymme spikeball-verkkoja ja tarjoamme koulutuspalveluita esimerkiksi kouluille tai seurakunnille. Tavoitteemme on saada nuoret nauttimaan liikunnan ilosta ja sitä kautta kasvattaa nuorten terveyttä ja elintapoja parempaan suuntaan. Samalla levitämme uutta urheilulajia Suomessa eteenpäin, Koivunen kertoo. 

Koivusta spikeballissa kiehtoo sen tavoittavuus ja innostavuus.  

– Spikeball on hyvä peli paitsi tiimipelin kannalta, myös siksi, että ihmisiä on helppo saada siihen mukaan. Viime kesänä spikeball oli mukana urheilumissiotiimin puistoaktioissa, joissa se oli yksi suosituimmista toimintapisteistä. Myös Joensuussa olemme pelanneet, ja kerta joku on kysynyt, että “Mikä tää on, saako tulla mukaan?” Suomalaisten on vaikea lähteä kohtaamaan ihmisiä ilman mitään tekemistä, mutta spikeballin kanssa on helppo lähteä, kun on joku juttu, mitä tehdä.” 

Koivusen mielestä urheilu on mainio tapa kohdata ja tutustua ei-kristittyihin, koska urheillessa ei tule kiinnittäneeksi huomiota ihmisten välisiin erilaisuuksiin. Kun viettää aikaa ei-uskovien kanssa, voi huomata, että yhdistäviä tekijöitä on paljon. Koivunen haluaa rohkaista uskovia tutustumaan ei-kristittyihin ja puhumaan rohkeasti uskostaan. 

– Useimmilla uskovilla on mielikuva, että ei-uskovat eivät ole kiinnostuneita hengellisistä asiista. Oma kokemukseni taas on se, että ihmiset ovat avoimia ja kiinnostuneita keskustelemaan  asioista. Me kristityt voimme avoimesti elää ja olla sitä, mitä olemme. Uskovissa on se jokin, mikä vetää ihmisiä puoleensa. Jumala tekee sen työn. 

Urheilupaneeli Urheilu, elämä ja usko perjantain 3.7. klo 14 ohjelmassa Tulevaisuuden toivo(t). Ohjelmaa voit seurata Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla. 

Share This