Kesätiimit Kansanlähetyspäiviä mahdollistamassa: mediatiimi, tanssitiimi ja palvelutyölinja

1.7.2020

Kesätiimit ovat olleet tänäkin vuonna tärkeässä roolissa Kansanlähetyspäivien järjestämistä. Kansanlähetysopiston kesätiimeistä mediatiimi ja tanssitiimi ovat olleet mukana tekemässä kansanlähetyspäiviä. Lisäksi koko vuoden toiminnassa oleva palvelutyölinja on ollut mukana.  Kansanlähetysopistolla on tänä kesänä käynnissä myös kesätiimi sekä urheilumissiotiimi.  

Mediatiimissä opiskellaan videotuotantoa ja tapahtumatekniikkaa ja äänitekniikkaa. Ensimmäisenä kuukautena linjalla keskitytään Kansanlähetyspäivien videomateriaalin tuottamiseen. Kansanlähetyspäiville on kuvattu etukäteen videomateriaalia studiossa sekä piirien toimintaa kuvausmatkoilla, ja näissä tilanteissa tiimiläiset ovat päässeet tekemään työtä.  

–Kansanlähetyspäivien aikana ohjelman käytännön toteutus on meidän vastuullamme. Osa ohjelmasta lähetetään suorana, ja näiden lähetyksiä varten tiimi mikittää esiintyjät, ja tarkistaa, että ääni ja kuvanlaatu ovat hyvälaatuisia. Lähetyksen aikana ohjaamme robottikameroita etänä ja lähetämme videomateriaalia 

Palvelutyölinja toimii Kansanlähetysopistolla vuoden ympäri. Linjan lukujärjestys suunnitellaan jokaiselle linjalaiselle erikseen hänen taitojensa mukaan. Kesällä palvelutyölinjalaiset Magdaleena Lehtinen ja Reetta Sutinen ovat olleet mukana kuvausmatkoilla sekä mahdollistaneet puhujien ja esiintyjien ruokailuja. Eveliina Meriö on huolehtinut kuvausstudion siisteydestä ja kirjoittanut esiintyjistä artikkeleita Kansanlähetyspäivien nettisivuille.  

 En tiennyt kesän alussa, mitä tulisin tekemään, mutta olen ollut todella iloinen siitä, että olen päässyt kirjoittamaan artikkeleita. Olen päässyt käyttämään jo unohtuneita kirjoittajan taitojani ja antamaan ne lähetystyön käyttöön, kertoo Eveliina Meriö, tekstin kirjoittaja.   

Tanssitiimiä vetävät tänä kesänä Liisa Laihia sekä Linnea Hassila. Myös heidän tiiminsä on ollut mukana kuvausstudiossa. He esittävät lastenohjelmassa kesän aikana harjoiteltuja tanssiesityksiä sekä laululeikin. Tanssijat ovat mukana ohjelmassa myös studiovieraina ja kisailijoina. 

–Oli tosi kiva saada osallistua ohjelmaan. Esiintyminen Kansanlähetyspäivillä on tiimiläisille hieno mahdollisuus käyttää niitä lahjoja, joita meille on annettu ja täällä on harjoiteltuHassila toteaa.  

Tanssitiimin jäsen Suvi Nissinen kertoo, että ohjelmaan osallistuminen oli mukava kokemus.  

Kuvauspäivä meni tosi hyvin. Esitystemme teema oli löytäminen. Oli ihanaa saada olla luova ja rakentaa oma duetto alusta asti itse. Olen kiitollinen, että saan olla täällä Ryttylässä; täällä on ihana uskovien yhteys, ja uskoni tulee varmasti syventymään kesän aikanaSuvi hehkuttaa.  

Tanssitiimin esitykset näytetään lasten ohjelmassa lauantaina 4.7. klo 15. Kansanlähetyspäivien ohjelmaa voit seurata Kansanlähetyksen Youtube-kanavalla.  

Share This