Kansanlähetyspäivien pääohjelma siirtyy nettiin −nuorille järjestetään oma leiri

25.5.2021

Kansanlähetyspäivien pääohjelma siirtyy nettiin ja on osittain kuunneltavissa myös radiosta

Koronatilanteen vaikeutuessa Kanta-Hämeessä on Kansanlähetyksen johtoryhmä tehnyt 20.5.2021 päätöksen siirtää Kansanlähetyspäivien pääohjelma vain nettiin, virtuaalitapahtumaksi. Aivan viimeiseen hetkeen asti tapahtumaa järjesteltiin myös fyysisen tapahtuman toteuttamiseksi Ryttylässä.

– Nyt olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että kokoontumisrajoituksien lieventäminen ei ole edennyt toivotussa aikataulussa. Tautitilannekin on kääntynyt vaikeampaan suuntaan. Näiden syiden takia emme pysty järjestämään suunnittelemaamme 500 hengen tapahtumaa, kertoo tapahtumatuottaja Tomi ”Tode” Jurvanen.

– Vuosi sitten jouduimme tekemään samankaltaisen päätöksen. Mekin haluaisimme jo päästä yhdessä ihmisten kanssa nauttimaan kesäjuhlan tunnelmasta paikan päällä. Onneksi kuitenkin nykytekniikka tarjoaa mahdollisuuden jakaa ohjelmaosuudet netin avulla osallistujille, sanoo tapahtumakoordinaattori Salla Pulliainen.

Kansanlähetyspäiviä voi seurata 2.–4. heinäkuuta Kansanlähetyspäivien nettisivuilta, sosiaalisesta mediasta sekä Kansanlähetyksen YouTube-kanavalta. Osa ohjelmasta radioidaan Radio Dein taajuuksilla. Vuorovaikutuksellisiin tilaisuuksiin käytetään Microsoft Teams -viestintä- ja yhteistyöalustaa.

Jumalanpalvelus ja lähettien siunaaminen kokoaa osallistujia yhteen

Sunnuntain jumalanpalvelus ja lähettien siunaaminen 4.7. klo 13.00 alkaen järjestetään tapahtumapaikalla ulkona. Siihen otetaan osallistujia kokoontumisrajoituksen sallima määrä. Tarkemmat tiedot tilaisuudesta Kansanlähetyspäivien kotisivuilla (kansanlähetyspäivät.fi) viikkoa ennen tilaisuutta. Jumalanpalvelus välitetään osana pääohjelmaa Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla.

Kisakatsomoita pienryhmissä sekä Kansanlähetyspiireissä

Kansanlähetys kannustaa järjestämään kokoontumisrajoitusten puitteissa kisakatsomoita raamattu- ja lähetyspiireissä sekä vastaavissa pienryhmissä. Paikallisille lähetyskodeille ja muihin Kansanlähetyspiirien toimipisteisiin on myös suunnitelmissa järjestää kisakatsomoita. Tapahtumajärjestäjä on luvannut toimittaa ilmaisen tarvikepaketin rekisteröityneille kisakatsomoille. Lisätietoja ja kisakatsomoiden rekisteröinnit Kansanlähetyspäivät.fi -osoitteessa.

Kenelle evankeliumi on tarkoitettu?

Kansanlähetyspäivien ohjelma avaa tänä kesänä näköaloja siihen, kenelle evankeliumi on tarkoitettu. Perjantai-iltana ohjelmassa on Matti Korhosen isännöimä keskusteluohjelma otsikolla ”Evankeliumi kaikille”. Keskustelemaan saapuvat Päivi Räsänen, Sami Asp sekä Kalle Mäenpää. Lauantaina saamme osallistua Kansanlähetyksen uuden lähetysjohtajan Daniel Nummelan ensimmäiseen Polttopisteessä-puheenvuoroon. Puheenvuoron jälkeen studiossa käydään läpi osallistujien kommentteja. Uusi Tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela haastaa ja rohkaisee käsitystämme olla rohkeasti kristitty tässä ajassa. Yhdessä Leif Nummelan kanssa ovat tulossa juttelemaan muun muassa Timo Soini sekä Jouko Talonen.

Viikonlopun ohjelmassa on paljon raamattuopetusta, musiikkia ja muuta perinteistä kesäjuhlien ohjelmistoa. Raamattulavalla pääsemme seuraamaan eri raamatunhenkilöiden lähetyskutsua. Raamattulava omana kokonaisuutenaan lauantaina 3.7. klo 10.30–18.30. Linkin sekä tarkemmat ohjelmatiedot löydät Kansanlähetyspäivien nettisivuilla. Pääohjelma sekä Raamattulava ovat katsottavissa jälkikäteen tallenteena Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla.

Musiikissa viikonlopun aikana kuullaan legendaarista Gospel Power -yhtyettä ja Nina Åströmin kokoonpanoa. Viikonlopun ajan housebandissä musisoivat Mikko Nikula ja Sami Asp. Nuorille musiikkia tarjoilee Pietari Savolainen. 

Nuorille oma leiri

Kansanlähetyspäivät järjestää nuorille oman leirin. Leirille otetaan kokoontumisrajoitusten sallima määrä leiriläisiä.

– Vallitseva korona-aika on aivan erityisesti haastanut nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvoinnin. Haluamme tarjota leirillä turvallista ja hyvää raamattuopetusta, läsnäoloa sekä kohtaamisia, jotta yksinäisyys saisi väistyä ja osallisuus kasvaa. Kansanlähetyspäivien ohjelmakartalta on viime vuosina puuttunut kokonaan nuorille suunnattu koko viikonlopun ohjelma. Haluamme muuttaa tätä ja ottaa nuoret jatkossa enemmän mukaan. Näin kertoo tapahtumatuottaja Tode Jurvanen. Leiriä koordinoi Juho Ylitalo.

Junioreille DonkkiTuben extrajakso

Kun Kansanlähetyspäivien lasten- ja junioriohjelma jouduttiin vallitsevassa tilanteessa perumaan, riensi Donkki-aasi yhdessä Aleksi Soinisen ja Saara Mrčelan kanssa apuun! Vuosi sitten aloitettu DonkkiTube saa nyt jatkoa erityisellä extra-jaksolla. Jakso tulee katsottavaksi Kansanlähetyspäivien viikonloppuna.

Ota yhteyttä

Jurvanen Tomi ”Tode”

Kansanlähetyspäivien tapahtumatuottaja, mediatuottaja, SEKL

tode.jurvanen@sekl.fi

044 447 7807

Pulliainen Salla

tapahtumakoordinaattori SEKL, Kansanlähetyspäivät

salla.pulliainen@sekl.fi

044 447 7830

Myllärinen Sanna

viestintäjohtaja, SEKL

sanna.myllarinen@sekl.fi

041 546 3046

Ylitalo Juho

Nuorten Maailman kesätyöntekijä

juho.ylitalo@sekl.fi

044 452 2236

Soininen Aleksi

Juniorityön koordinaattori (60 %), SEKL, valtakunnallinen juniorityö, junnuleirit.

aleksi.soininen@sekl.fi

044 970 3140

Saara Mrčela

juniorityön tapahtumakoordinaattori, lähetystyöntekijä

saara.mrcela@sekl.fi

0504662600

Tue Kansanlähetyspäivien valmisteluja

Voit tukea Kansanlähetyspäivien valmisteluja oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla jollekin seuraavista Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tileistä viitteellä 55107 (KLP)

Nordea: FI83 2070 1800 0283 25,
OP: FI14 5043 1920 0034 52 tai
Danske Bank: FI 83 8000 1501 5451 08.

Kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This