Suomigospelin legenda Gospel Power keikkailee kesällä 2021
Gospel Power perustettiin vuonna 1980. Yhtye ponnahti julkisuuteen vuonna 1981 voittamalla ”parhaan yhtyeen tittelin” Tampereella pidetyssä Nuorison Taidetapahtumassa. Seuraavana vuonna julkaistiin yhtyeen debyytti-albumi.
Lasse Heikkilän johtama yhtye oli huipulla Pölyä! -levyn aikaan vuonna 1987. Levyjä myytiin tuhansia, ja bändi hurmasi yleisönsä näyttävällä esiintymisellä ja purevalla sanomalla. Gospel Power keikkaili kotimaan lisäksi myös Saksassa, Ruotsissa ja Hollannissa. Yhtye päätti uransa vuonna 1988 toteutetun suuren Suojatie-musikaalin jälkeen.
Lasse Heikkilä on säveltänyt ja sanoittanut lähes kaikki yhtyeen kappaleet. Vuosina 1982-1988 Gospel Power julkaisi viisi äänitettä, joista on koottu myyntiin yhtyeen koko albumituotanto viiden CD:n pakettina.
Yhtyeen uudelleen kokoamista ei edes harkittu ennen vuotta 2015, vaikka pari kertaluonteista nostalgiaesiintymistä olikin toteutettu eri laulusolistien kanssa. Paluu toteutui parin vuoden harkinnan jälkeen syksyllä 2019, jolloin yhtye konsertoi Tampereen Tullikamarilla Ristirock Reloaded -tapahtumassa.
Lasse Heikkilä kommentoi:
”En ollut muutama vuosi sitten innostunut bändin henkiin herättämisestä, mutta kun lopulta kokeiltiin miltä soitto tuntuisi ja ”Totta se on” jyrähti käyntiin, tuli sellainen olo, että just tätä nyt tarvitaan.”
Lavalla nähdään Lasse Heikkilä (kosketinsoittimet ja laulu), Kimmo Virtanen (laulu), Timo Taivalsalmi (basso ja taustalaulu), Petri Laarko (kitara), Esa Damski (rummut), Ari Isotalo (lyömäsoittimet). Lisäksi kokoonpanossa on kolmehenkinen torvisektio.