Lasten- ja junnuohjelman talkoot
Lastenohjelma 4-7-vuotiaille lapsille päärakennuksessa. Talkoolaiset auttavat lastenhoidossa sekä valvonnassa.
Junnuohjelma n. 7-14 vuotiaille Navetan vintillä. Talkoolaiset auttavat muun muassa puuhapisteillä sekä junnujen kanavissa.

Keskusteluapu ja rukouspalvelu
Järjestämme keskusteluapua sekä rukouspalvelua useissa tilaisuuksissa. Sielunhoito sekä keskusteluaputehtävässä toivomme aiempaa kokemusta tai esimerkiksi sielunhoitoterapeutin tutkintoa. Rukouspalvelussa nimensä mukaan tarjoamme juhlavieraille mahdollisuuden tulla palveltavaksi rukouksen äärellä.
Huom: Tätä tehtävää varten tarvitset Kansanlähetyksen työntekijän suosituksen.

Keittiö
Talkooväen ruokalassa tarvitaan avuksi talkoolaisia. Tehtäviin kuuluu tiskaamista sekä ruokasalin siistimistä. Keittiöhenkilökunta opastaa tehtävissä. Lisäksi ruokalaan tarvitaan ruokalippujen tarkastajia.

Siivous
Siivoustehtäviin kuuluu alueen ulko- ja sisätilojen siistiminen. Lähetyskeskuksen siistijät opastavat tehtävissä.

Juhlatoimisto
Juhlatoimiston tehtäviin kuuluu esimerkiksi erilaisten lippujen myynti (bussiliput, koulumajoitusliput, telttapaikat, asuntoauto- ja vaunupaikkojen rahastus…), juhlaoppaiden jako sekä auttaminen juhlavieraiden moninaisissa kysymyksissä.

Kahvilat
Kahviloissa on kahvin- ja puuronkeittoa, myyntitehtäviä sekä kahvilaroudareille myyntituotteiden roudausta varastoista kahviloihin. Kahviloita on eri paikoissa ympäri juhla-aluetta, joten tarvitsemme paljon talkoolaisia näihin tehtäviin.

Turvatehtävät
Järjestyksenvalvonnassa pidetään huolta tapahtuman turvallisuudesta ja yleisestä järjestyksestä. Järjestyksenvalvojilla tulee olla voimassaoleva jv-kortti.
Ensiavun järjestää Suomen Punainen Risti. Jos haluat ensiaputalkoisiin, sinulla tulisi olla SPR:n oma päivystäjäkoulutus. Ole yhteydessä meihin ja ohjaamme ilmoittautumisesi SPR:n yhteyshenkilölle.

Liikenteenohjaus
Liikenteenohjauksessa pidetään huolta sujuvasta sekä turvallisesta pysäköinnistä juhla-alueen pysäköintialueilla. Liikenteenohjaus vastaa myös parkkilippujen rahastuksesta. Opastamme myyntilaitteen käyttöön. Näissä talkootehtävässä kaivataan palveluhenkistä ja iloista asennetta.

Tekniikka
Tekniikkatehtäviin kuuluu esimerkiksi ääni-ja valotekniikka, projisointi sekä suoratoiston eli striimin tuottaminen.
Lisätietoja: Harri Turunen harri.turunen@sekl.fi

Majoitusvalvonta ja telttavahti
Majoitusvalvontaan tarvitsemme talkoolaisia Ryttylän koululle päivystämään sekä päivällä että yöllä. Pidämme paloturvallisuussyistä kirjaa siitä, keitä koululla on sisällä.
Tarvitsemme telttavahtia päätelttaan torstai-sunnuntai -öiksi. Telttavahti on yön ajan pääteltassa ja ilmoittaa järjestyksenvalvojille, mikäli sinne tulisi asiaankuulumattomia henkilöitä.

Äänitteiden myynti
Kesäjuhlan eri tilaisuuksia taltioidaan myös äänitteille joita juhlavieraiden on mahdollisuus ostaa kotiinviemiseksi. Haluaisitko olla auttamassa äänitteiden myynnissä?

Roudaus sekä logistiikka
Ison tapahtuman kulisseissa tapahtuu paljon roudausta ja logistiikkaa. Roudaamisessa fyysinen tekeminen korostuu. Logistiikan käytössä on kuljetuskalustoa maitokärrystä pakettiautoon ja aina kiinteistötraktoreihin asti.

Muut tehtävät
Kansanlähetyspäivillä on myös muita tehtäviä. Jos jokin tietty tehtävä kiinnostaa, ota yhteyttä ja etsitään sinulle sopiva paikka!

 

Lisätietoja

Salla Leppänen
Tapahtumakoordinaattori
044 447 7830, salla.leppanen@sekl.fi ja klp@sekl.fi

Share This